Alone in the Dark -pelisarja saa jatkoa pitkän tauon jälkeen.

THQ Nordic paljasti eilen järjestämässään esittelytilaisuudessa Alone in the Dark -nimeä kantavan uuden pelin. Ruotsalaisen Pieces Interactiven kehittämää Alone in the Darkia kuvaillaan rakkauskirjeeksi vuonna 1992 ilmestyneelle alkuperäiselle Alone in the Dark -pelille. Esikuvansa tapaan pelaajat asettuvat pelissä Edward Carnbyn tai Emily Hartwoodin rooliin ratkomaan pulmia, taistelemaan hirviöitä vastaan ja selvittämään Derceton kartanon synkkää salaisuutta 1920-luvun Yhdysvalloissa.

Uuden Alone in the Darkin taustavoimissa on hieman modernimpien kauhuklassikoiden osaamista. Pelin käsikirjoittajana ja ohjaajana nimittäin toimii Amnesia: Dark Descentin ja Soman käsikirjoittanut Mikael Hedberg. Jo neljä vuotta työn alla olleelle pelille ei annettu vielä julkaisupäivää, mutta sen kerrotaan ilmestyvän PlayStation 5:lle, Xbox Series X/S:lle ja pc:lle.

Alkuperäistä Alone in the Darkia pidetään kolmiulotteisten selviytymiskauhupelien esi-isänä, vaikka pelisarja ei nautikaan nykypäivänä vastaavanlaista arvostusta kuin lajityypin tunnetuksi tehnyt Resident Evil. Uutuuspelin julkistuksen kunniaksi voit palata myös alkuperäisen pelin tunnelmiin Pelaajan retrosteluartikkelin välityksellä.

Lähde: THQ Nordic

Lisää luettavaa