Kauhupeli Lost Within pyrkii tuomaan järkytyksiä mobiilipelaajien elämään

Uusi mobiilikauhupeli Lost Within on saamassa muotonsa Human Head Studiosin ja Amazon Game Studiosin yhteistyön kautta.

9.3.2015 21:09

Prey-räiskintäsarjasta parhaiten tunnettu kehitysstudio Human Head on työstämässä seuraavaksi uutta kauhupeliä. Yhtiön uutukaisen tulee tunnistamaan nimestä Lost Within ja sen tuottamisessa on auttamassa verkkokauppajätti Amazonin oma pelinkehitysosasto.

Lost Within on kehitteillä niin Amazonin Fire-laitteille kuin myös iPhoneille ja iPadeille. Peli tulee tarjoamaan moderneille kauhupeleille tyypilliseen tapaan mahdollisuuksia niin hiippailuille kuin myös vihollisilta piiloutumiselle, mutta yhtälailla pelaajat päästetään rakentamaan myös jonkinasteisia aseita pahan päivän varalle. Jotta kaikille tulee myös selväksi, että kyseessä on nimenomaan kauhugenren edustaja, on peli sijoitettu tapahtumiltaan synkkään mielisairaalaan.

Lost Withinia tavoitellaan jakeluun kesäksi. Sen ohella Human Head on hiljattain saanut ulos myös räiskintäpeli Minimumin. Pitkään viimeisen parin vuoden aikana yhtiön piti toimia myös Prey 2:n kehittäjänä, kunnes lopulta viime vuoden lopulla julkaisija Bethesda kertoi peruneensa projektin.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa