Kauhuseikkailu Amnesian tekijät iskevät taas syyskuussa – uutukaisesta tuoretta pelikuvaa / Uutiset / pelaaja.fi

Kauhuseikkailu Amnesian tekijät iskevät taas syyskuussa – uutukaisesta tuoretta pelikuvaa

29.05.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
11

Amnesia- ja Penumbra-kauhupelisarjoista tutun Frictional Gamesin seuraava pelottelukokemus Soma on saanut virallisen julkaisupäivän. Sekä PlayStation 4:lle että pc:lle matkalla oleva peli on tarkoitus nähdä latauspalveluissa 22. syyskuuta alkaen.

Osoittaakseen, että peli on tosiaan lähellä valmistumista, on Frictional julkaissut Somasta nyt peräti 12 minuuttia uutta pelikuvaa. Ohesta löytyvä pätkä auttaakin tutustumaan taas hieman jo pelin tyyliin sekä tietysti myös sen uhkaavaan vedenalaiseen tutkimuslaitosmiljööseen, vaikkakin materiaali vaikuttaisi olevan peräisin vielä pelin varsin alkupuolelta.

Tutustua kannattaa toki edelleen myös Somasta varsinkin vuonna 2013 julkaistuun kiusoittelumateriaaliin. Ennen pelin julkistusta Frictional Games tykkäsi vihjata tulevasta tuotoksestaan nimittäin kiehtovan hämäräperäisillä videoilla.

Lähde: NeoGAF

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän hell_patrol kuva
hell_patrol

Kiinnostaa kovasti, mutta saisi kyllä tulla kauppojen hyllyillekkin peli, eikä ainoastaan ladattavana.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

No olipas somaa

IMAGE(https://fbcdn-profile-a.akamaihd.net/hprofile-ak-xaf1/v/t1.0-1/c11.0.160.160/p160x160/375531_194474727314515_1265384725_n.jpg?oh=d88758784b987db8339d44b55890585d&oe=55F413E7&__gda__=1442739572_ecbd6a3e487351ddae9547fb0bb2048b)

Taitaa tulla tästä pelistä se seuraava youtube-hitti, joka täyttää netin let's play-videoilla, meemikuvilla ja fanitaiteella. Itse en kauhupelejä kehtaa pelata, mutta jonkun pelivideoita voisin jopa tuijottaa nähdäkseni, että mitä ihmettä tuossa pelissä on meneillään.

Käyttäjän GTA_COD.FANIPOIKA kuva
GTA_COD.FANIPOIKA
Lainaus käyttäjältä mecha_no_maniac

Ja erään kirkuvan Ruotsalaisen YouTube ura alkoi kyseisen kehittäjän pelistä.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac
Lainaus käyttäjältä GTA_COD.FANIPOIKA

Ja erään kirkuvan Ruotsalaisen YouTube ura alkoi kyseisen kehittäjän pelistä.

Niinpä taisi. Olisikohan kyseinen tyyppi töissä vaikka pakkaajana margariinitehtaalla, jos se nimeltämainitsematon peli ja sen ympärillä pyörinyt huuma olisivat jääneet tulematta?

Niin ja nyt hän ansaitsee satoja tuhansia rääkymällä kameran edessä.

Käyttäjän Portable kuva
Portable

En aio edes katsoa tuota traileria vaan haluan pelata tuon täysin tietämättömänä mitä on tulossa.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123
Lainaus käyttäjältä mecha_no_maniac

Niinpä taisi. Olisikohan kyseinen tyyppi töissä vaikka pakkaajana margariinitehtaalla, jos se nimeltämainitsematon peli ja sen ympärillä pyörinyt huuma olisivat jääneet tulematta?

Hän on opiskellut kaksi vuotta insinööriksi.

Lainaus käyttäjältä GTA_COD.FANIPOIKA

ja nyt hän ansaitsee satoja tuhansia rääkymällä kameran edessä.

Korjaus, nyt hän ansaitsee kymmeniä tuhansia tekemällä ihmiset iloisiksi.

Käyttäjän GTA_COD.FANIPOIKA kuva
GTA_COD.FANIPOIKA
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

Lainaus käyttäjältä mecha_no_maniac
Niinpä taisi. Olisikohan kyseinen tyyppi töissä vaikka pakkaajana margariinitehtaalla, jos se nimeltämainitsematon peli ja sen ympärillä pyörinyt huuma olisivat jääneet tulematta?

Hän on opiskellut kaksi vuotta insinööriksi.

Lainaus käyttäjältä GTA_COD.FANIPOIKA ja nyt hän ansaitsee satoja tuhansia rääkymällä kameran edessä.

Korjaus, nyt hän ansaitsee kymmeniä tuhansia tekemällä ihmiset iloisiksi.

Onhan hänellä ihan huvittavia juttujakin.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Tai ainakin oli, jossain vaiheessa. Aikoinaan tuli nimittäin vilaistua parin pätkän verran Pewdien vanhempaa tuotantoa, joissa hänellä olivat ne omat vakiovitsinsä kuten "Piggy" tai "Stephano.patsas". Niille saattoi välillä jopa nauraa. Kun menin myöhemmin vilkaisemaan hänen uudempia videoitaan, tyyli oli selvästi muuttunut.

Videot sisälsivät lähinnä jatkuvaa, päätöntä rääkymistä sekä huonoja vitsejä.

Eipähän tarvinnut enää hoiperrella kolmatta kertaa hänen kanavalleen.

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Traileri oli yritetty tehdä jännäksi turhalla hidastelulla. En oo mikään maailman nopein pelaaja enkä haluasikaan, koska pelien maailmoja täytyy ihastella ja tutkia. Kuitenkin tossa Trailerissa hidasteltiin liikaa "selvissä" tilanteissa! Näin en jaksanut katsoa sitä loppuun.