Kauhuseikkailu Amnesian tekijät iskevät taas syyskuussa – uutukaisesta tuoretta pelikuvaa

Amnesia-kehittäjä Frictional Gamesin uusi Soma-kauhupeli on siunattu syyskuisella julkaisupäivällä ja uudella 12 minuuttia kestävällä pelikuvapätkällä.

29.5.2015 14:49

Amnesia– ja Penumbra-kauhupelisarjoista tutun Frictional Gamesin seuraava pelottelukokemus Soma on saanut virallisen julkaisupäivän. Sekä PlayStation 4:lle että pc:lle matkalla oleva peli on tarkoitus nähdä latauspalveluissa 22. syyskuuta alkaen.

Osoittaakseen, että peli on tosiaan lähellä valmistumista, on Frictional julkaissut Somasta nyt peräti 12 minuuttia uutta pelikuvaa. Ohesta löytyvä pätkä auttaakin tutustumaan taas hieman jo pelin tyyliin sekä tietysti myös sen uhkaavaan vedenalaiseen tutkimuslaitosmiljööseen, vaikkakin materiaali vaikuttaisi olevan peräisin vielä pelin varsin alkupuolelta.

Tutustua kannattaa toki edelleen myös Somasta varsinkin vuonna 2013 julkaistuun kiusoittelumateriaaliin. Ennen pelin julkistusta Frictional Games tykkäsi vihjata tulevasta tuotoksestaan nimittäin kiehtovan hämäräperäisillä videoilla.

Lähde: NeoGAF

Lisää luettavaa