The Farm 51 ja All In! Games ovat jatkaneet Chernobyliten esittelyä. Videomuotoisen kehittäjäpäiväkirjan voi katsastaa uutisen lopusta.

Uusin kehittäjäpäiväkirja valottaa The Farm 51:n työstämän roolipelin selviytymispuolta. Oikeaa elämää karummalla Tšernobylin suojavyöhykkeellä tapahtuva toiminta on täynnä vaaroja, joista arvattavin on itse säteily. Kuvioissa on myös jonkinlainen hirvittävä vihollinen, jonka jahtaamana ollaan koko tarinan ajan.

Peliohjaaja Artur Focjik kuvailee videolla myös yliluonnollisia tapahtumia, jotka ovat kytköksissä salaperäiseen chernobylite-aineeseen, joka on levinnyt pitkin pelin hahmottelemaa Tšernobylia. Chernobyliten vaarat ovat sekä yllättäviä että hiljaa ajan myötä tuhoavia. Oman pelihahmon lisäksi on pidettävä huolta kokonaisesta tiimistä ja sen hyvinvoinnista.

Luova johtaja Wojciech Pazdur puolestaan toteaa, että inspiraatio Chernobyliten selviytymis- ja esineiden valmistusmekaniikkaan saatiin henkilökohtaisen tutkimusmatkan kautta. Kehittäjät matkustivat Tšernobylin suojavyöhykkeelle 3D-skannaamaan viitteitä kehitystyötä varten. Alueelta löytyi muun muassa aitoja kemikaalisäiliöitä ja tonneittain romumetallia, jotka siirrettiin osaksi pelinsisäistä maailmaa.

Chernobylite poistuu Early Access -vaiheestaan 28. heinäkuuta ja on saatavilla Steamin, GOG.comin sekä Epic Games Storen kautta. PlayStation 4- ja Xbox One -versiot ilmestyvät myöhemmin tänä vuonna. Myös PS5- sekä Xbox Series saavat omat julkaisunsa jossain vaiheessa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa