Kosmisilla kauhuilla kyllästetty seikkailupeli The Sinking City on pelattavissa nyt myös PlayStation 5:llä. Ukrainalaiskehittäjä Frogwares luomus saapui uudelle sukupolvelle hieman yllättäen, sillä PS5-version julkaisu sai kunnollisen vahvistuksen vasta aiemmin torstaina.

PS5:llä pelin kerrotaan tukevan niin välittömiä latauksia kuin 4K/60FPS-kokemusta.

Julkaisu tapahtuu pelin ja Frogwaresin kannalta hieman erikoiseen aikaan, sillä The Sinking City on ollut kiistanlainen aihe Frogwaresille. Studio on vielä parhaillaankin riidoissa vanhan julkaisukumppaninsa Naconin kanssa, mikä on aiemmin johtanut myös The Sinking Cityn katoamiseen kauppapaikoilta.

Frogwares huomioikin, ettei se voi tarjota PS5-versiota The Sinking Cityn jo PS4:llä omistaville nykyisen kiistan johdosta. Hintaa PS5-perusversiolle kertyy 50 euroa, joskin tarjolla on myös lisäsisällöllä kyllästetty 65 euron Deluxe-versio.

Lähde: Frogwares

Lisää luettavaa