Kauhuseikkailu Soma saapui PS4:lle ja pc:lle vuosi sitten – ja nyt se on voitollinen

Soma-kauhistelun julkaisusta on kulunut nyt vuosi, ja kaikki on ilmeisesti enemmän kuin hyvin.

24.9.2016 13:15

Lähes tarkalleen vuosi sitten julkaistu kauhuseikkailu Soma on myynyt hieman reilut 450 000 kappaletta, pelin kehittäjä Frictional Games on vahvistanut. Rajapyykki ei ole ollut studiolle mikään olematon, sillä nykyisin Soma on kehittäjilleen voittoa tekevä peli.

Frictionalilla huomioidaan, että Soma on ollut tähän mennessä sen kunnianhimoisin ja samalla myös kallein tekele. Studion mukaan peli kustansi peräti yli kymmennen kertaa enemmän kuin Amnesia: The Dark Descent aikoinaan. Paljon rahaa söivät esimerkiksi pelin dialogin äänitys, jonka studio teki muutaman kerran jopa kolme kertaa varmistaakseen, että jälki olisi varmasti hyvää. Hieman vastaavaa mentaliteettia käytettiin myös pelin animaatioiden ja mallinnusten kanssa, minkä lisäksi Somaa varten luotiin myös markkinointia varten kasa näyteltyjä mainosvideoita.

– On tärkeää ymmärtää, että Soma oli kaukana varmasta menestyksestä. Vaikka olimmekin tehneet jo aiemmin menestyksekkään kauhupelin, ei Somaa ollut helppo myydä. Peli luottaa raskaasti tietynlaisten teemojan välittämiseen pelaajalle, minkä kommunikointi koitui todellakin hankalaksi tehtäväksi, Frictional Gamesin blogissa kirjoitetaan.

Kehittäjät huomioivat myös, että Soman saapuessa markkinoille eivät aseiden käyttöä välttelevät kauhupelit olleet enää erityisen uusi asia ja että pelin esittely oli muutenkin hankalaa tehdä ilman spoilereiden ujuttamista pelaajien silmille. Ahdistusta Frictionalille aiheutti myös pelaajien mahdolliset vääränlaiset odotukset pelistä, sillä siitä ei ollut koskaan tarkoitus tulla aivan vastaavanlaista kauhukokemusta kuin sitä edeltäneestä menestypeli Amnesiasta.

Vertailukohtana mainittakoon, että Amnesia: The Dark Descent myi aikoinaan ensimmäisen vuotensa aikana noin 390 000 kappaletta ja yksinomaan vieläpä pc:llä, kun Soma vuorostaan on ollut saataville myös PlayStation 4:lle. Amnesian tapauksessa pääosa myynneistä tapahtui kuitenkin alennusmyyntien yhteydessä. Peli oli myös oletuksena noin kympin halvempi kuin 30 euron hintainen Soma.

Jatkossa Frictionalin tarkoituksena on työstää samanaikaisesti pariakin peliprojektia. Studion mukaan Soman menestys on myös vahvistanut, ettei kehittäjien tarvitse rajoittaa kunnianhimoaan, vaan että he haluavat nostaa rimaa vielä entisestään.

Kokonaisuudessaan Soman myyntejä käsittelevän blogikirjoituksen voi katsastaa läpi tästä.

Lisää luettavaa