Kauhuseikkailu The Parkin synkkä huvipuisto saavuttaa konsolit ensi kuussa / Uutiset / pelaaja.fi

Kauhuseikkailu The Parkin synkkä huvipuisto saavuttaa konsolit ensi kuussa

19.04.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
7

Norjalaiskehittäjä Funcomin aiemmin jo pc:llä tavattu kauhuseikkailu The Park on saavuttamassa Xbox Onen ja PlayStation 4:n toukokuun 3. päivä.

Julkaisu on Funcomin historian kannalta siinä mielessä mielenkiintoinen, ettei se ole tuonut yhtään peliä konsoleille sitten vuoden 2006 kehitetyn Dreamfall: The Longest Journeyn. Ennen The Parkin saapumista pc:lle Dreamfall oli pitkään myös viimeisin yksinpelikokemusta, jonka parissa Funcom oli työskennellyt.

– Olemme innoissamme siitä, että teemme jälleen konsolipelejä. Emmekä pelkästään vain siksi, että The Park sopii hienosti konsoleita varten, vaan koska kyseinen prosessi on antanut meille myös rutkasti kokemusta, jota voimme käyttää tulevissa peleissämme, kuten Conan Exilesissa, Funcomin toimitusjohtaja Rui Casais kertoo.

The Park on lyhyt tarina lapsensa hukanneesta Lorraine-naisesta, jonka kuumeinen etsintäreissu ajaa tämän keskelle synkkää huvpuistoa. Peli on ottanut inspiraatiota muun muassa Gone Homen ja The Vanishing of Ethan Carterin kaltaisista peleistä ja se sijoittuu samaan universumiin Funcomin oman The Secret World -massiivimoninpelin kanssa.

Lähde: Funcom

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro

Kauhupelejä ei todellakaan ole liikaa, niin marginaaliseksi lajityypiksi se on kuihtunut. Vähän kuitenkin epäilyttää pelin luokitus Steamissä "walking simulatoriksi". Ko. genren pelit kun eivät ole napanneet yhtään. Mutta huvipuisto, kauhu ja female protagonist on ihan hyvä yhdistelmä, joten täytyy tsekata toukokuussa, josko hinta olisi sopiva.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

^Kauhupelejä (siis indie pääosin) on loputtoman paljon.

Käyttäjän carska kuva
carska

Mikäli kauhupelit on säikyttelyä niin sellaisia on indie-osastot täynnä. En tiedä mihin kohtaa tämä ko. peli tippuu kauhupelien osalta, mutta traileri vaikutti vähän juurikin siltä säikyttelykauhulta, mutta toivottavasti olen väärässä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä carska

Mikäli kauhupelit on säikyttelyä niin sellaisia on indie-osastot täynnä.

Niinpä. Se mitä itse kaipailen olisi se sellanen alkuperäisten Resident Evil -pelien kauhu.

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro
Lainaus käyttäjältä kurrinen123

^Kauhupelejä (siis indie pääosin) on loputtoman paljon.

Tarkoitinkin lähinnä kaupallisempia pelejä kuin sitä indietauhkaa. Tiedä sitten, onko tämäkin enemmän juuri indietä. Indiepuolelta olen ainakin yhden hyvän kauhupelin löytänyt, indonesialaisen kummitussäikyttelyn DreadOut.