Sekä pelaajien että kriitikoiden arvostaman The Last of Usin tekijät ovat paljastaneet pelin kehityskaaresta yllättäviä seikkoja.

PlayStationin Conversations with Creators -paneelisarjassa vierailleet kehittäjät myöntävät tuoreessa jaksossa, etteivät jaksaneet uskoa nyt jo yli kuusi miljoonaa kappaletta myyneen pelin potentiaaliin. Pelin luovan ohjaajan Neil Druckmannin mukaan luottamuksen puute näkyi ja kuului studiolla: kehitysaikanaan The Last of Usia kutsuttiin vitsaillen Naughty Dogin tuhoksi.

– Luulimme, että pelistä tulisi floppi. Kuvittelimme, että pilaisimme Naughty Dogin imagon, maineen jota on rakennettu vuosia, Druckmannin aisapari Bruce Stratley kertoo videolla.

Miesten mukaan tarinankerronnastaan kehuja keränneen The Last of Usin suurimmat ongelmat olivat pelimekaanisia. Pelin pääsuunnittelija Anthony Newman kertoo eheän kokonaisuuden rakentamisen osoittautuneen haasteelliseksi.

– Peli ei vain toiminut. Pelimekaanisesti lopputulos on oikeastaan onnekkaiden sattumien summa, palat loksahtivat lopulta yhteen, Newman toteaa.

Miehet kertovat videolla testiyleisöjen reaktioiden luoneen lopulta uskoa myös kehittäjätiimiin, eikä suotta. Peli myi julkaisuviikollaan yli miljoona kappaletta ja voitti vuonna 2013 lukemattomia vuoden peli -titteleitä. Tällä hetkellä The Last of Us 2 -huhut rehottavat villeinä, ja sarjasta rustataan parhaillaan myös elokuvaa.

Koko paneelivideon voi katsastaa alta. 

Lähde: VG247, GameSpot, GamesRadar

Lisää luettavaa