Kerää ne kaikki! Pokémon saapui viimein iOS-alustoille / Uutiset / pelaaja.fi

Kerää ne kaikki! Pokémon saapui viimein iOS-alustoille

30.09.2014 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
7

Puolitoista kuukautta sitten Pokèmonin MM-kisoissa kerrottiin iPadille saapuvasta Pokèmon-keräilykorttipelistä. Nyt peli saapuu viimein tällä viikolla iOS-alustoille.

Peli on ollut jo aiemmin saatavilla Pokèmonin virallisilta kotisivuilta niin pc:lle kuin mac-alustallekin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun rakastettu sarja nähdään varta vasten mobiilialustoille ihan virallisesti tehtynä. Mikä parasta, peli on tietenkin maksuton.

iOS-versio pelistä toimii käsikynkässä pc- ja mac-versioiden kanssa, joten mikäli peli löytyy jo kotikoneeltasi, iOS-version avulla voit pelata keräilykortti-Pokèmonia kätevästi tien päällä esimerkiksi työ- tai koulumatkoilla.

Lähde: Venturebeat.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Sillain hienoa kuinka android-alusta taas ignorattu. Ei sillä, että itseäni kiinnostaisi, mutta jotain muuta saattaisi, kyseessä kuitenkin Pokemon.

Käyttäjän kaheli98 kuva
kaheli98

Millonkonkas android versio?

Käyttäjän JetRam kuva
JetRam

Olen kokeillut tuota koneella kun oli korttien mukana tullut noita koodeja joilla sai tähän avattua kortteja. Ihan toimiva, mutta pelin kulku on muuttunut omasta mielestä aika tylsään suuntaan. Tyyliin se voittaa, joka ensin saa kehitettyä itselleen sen mega-EX-tappokoneen jolla on lähemmäs parisataa HP:tä ja joka niittaa kaiken kertalaakista.

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Menkööt tämä vielä, mutta jos se Pokémon pääsarja tulee iOS:lle, niin lopetan pelaamisen ja keksin uuden harrastuksen

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi
Lainaus käyttäjältä Megaman

Menkööt tämä vielä, mutta jos se Pokémon pääsarja tulee iOS:lle, niin lopetan pelaamisen ja keksin uuden harrastuksen

Ei jumalauta, mitä sitten vaikka tulisikin?

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax
Lainaus käyttäjältä snaketus

Sillain hienoa kuinka android-alusta taas ignorattu. Ei sillä, että itseäni kiinnostaisi, mutta jotain muuta saattaisi, kyseessä kuitenkin Pokemon.

Sama tosiaan itseäkin koko aika enemmän vituttaa. Haluan olla laitteideni herra, siksi PC päävalinta, konsolit modattu ja kännykkänä aina oikea älypuhelin eikä mitään ylikallista peruspuhelinta. Jumalauta iPhonen hintaan saa ostettua pelaamiseen suunnitellun Wii U:n kolme kertaa, joten en edes pelkkään pelikäyttöön tule ikinä ostamaan sellaista. Tosin olenkin huomannut että yritykset pitävät päänvaivana alustan pirstoutuneisuutta kun malleja on 50€ kiinamallista tonnien supermalleihin ja yrittävät optimoida pelit kaikille sen sijaan että antaisivat PC tyyliin asetuksia grafiikkojen pienentämiseen tai kasvattamiseen.

Toinen onkin sitten varmaan se piratismi, kun ei ole steamin kaltaista liimaa ja yhtä helppoa asentaa apk kuin on exe windowsissa, mutta siis tämähän on ilmaiseksi ladattavissa oleva peli! Joka on siis myös saatavilla tietokoneelle! Ja korttipeli joten en näe yhtään syytä miksi ovat skipanneet androidit.

Käyttäjän Luffymcankka kuva
Luffymcankka
Lainaus käyttäjältä JetRam

Olen kokeillut tuota koneella kun oli korttien mukana tullut noita koodeja joilla sai tähän avattua kortteja. Ihan toimiva, mutta pelin kulku on muuttunut omasta mielestä aika tylsään suuntaan. Tyyliin se voittaa, joka ensin saa kehitettyä itselleen sen mega-EX-tappokoneen jolla on lähemmäs parisataa HP:tä ja joka niittaa kaiken kertalaakista.

Eikä niitä oikeastaan tartte edes kehittää, kun Mega-EX:iä ei pelata. Pelkillä EX-pokemoneilla, jotka voi pelata suoraan pöytään, saa kivasti item lukkoa tai kovaa vahinkoa aikaan. Mulla on ikävä stage-pakkoja.

Nostoja