Kerbal Space Program -pelaajat haastettiin simuloimaan tuleva avaruuslento – parhaat suoritukset NASAn nähtäviksi

Julkaisija Private Division haastoi Kerbal Space Program -pelaajat mallintamaan NASAn tulevan avaruuslennon.

16.5.2020 13:31

Julkaisija Private Division on haastanut Kerbal Space Program -pelaajat mallintamaan avaruuslennon kansainväliselle avaruusasemalle. Innoittajana haasteessa toimii NASAn tälle kuulle suunnittelema lento.

NASAn SpaceX-raketin laukaisu kohti avaruusasemaa on poikkeus normaalista. Yleensä lennot on tehty Kazakhstanista Soyuz-raketeilla, mutta NASAn lento lähtee Yhdysvalloista.

Kerbonauttien tehtäväksi jää tehdä mahdollisimman tarkka jäljitelmä NASAn suunnittelemasta lennosta käyttäen NASAn verkkosivuilta löytyvää tietoa viimeisestä harjoitustehtävästä ennen tositoimia. Tiivistetty video virtuaalisesta avaruuslennosta on sitten ladattava Twitteriin tunnisteella #LaunchAmerica joko Kerbal Space Programin, NASAn tai SpaceX:n käyttäjälle nähtäväksi.

Pelaajat saavat käyttää halutessaan modeja, mutta ne eivät ole pakollisia. Takarajana videon lähettämiselle on 25. toukokuuta, ja parhaat suoritukset jaetaan NASAn kanssa.

NASAn avaruuslentoa voi katsella suorana NASA TV:ssä 27. toukokuuta klo 19 Suomen aikaa alkaen. Kerbal Space Program 2 puolestaan julkaistaan näillä näkymin vuoden 2021 maaliskuuhun mennessä.

Lähde: PCGamer

Lisää luettavaa