Xbox Onelle kesäkuussa ja pc:lle pian sen jälkeen heinäkuussa saapunut Inside on saamassa vielä myös PlayStation 4 -version. Vaikka peli saatiinkin vahvistettua Sonyn kotikonsolille näinkin pitkällä viiveellä, ei sitä tarvitse odotella sentään laitteelle kuin elokuun 23. päivään asti.

Inside on ensimmäinen täysin uusi peli kuuteen vuoteen tanskalaiselta Playdead-studiolta, jonka aiempi luomus oli kovasti kiitelty pulmaloikintapeli Limbo. Uutukainen jakaa runsaasti tuttuja elementtejä edeltäjänsä kanssa, mutta se ei tunnu silti tehneen sitä aivan laiskimmalla mahdollisimmalla tavalla. Jo ennalta niin Xboxilla kuin pc:lläkin peliä on kiitelty nimittäin kovasti niin median kuin ihan ihmisyksilöidenkin toimesta.

Pelaaja-lehden arvostelun Insidesta voi lukaista läpi, kun tuore elokuun numero saapuu lehtipisteisiin tämän viikon perjantaina.

Lisää luettavaa