Kesän paahde tarkoittaa hommia eliittitarkka-ampujille

Sniper Elite 3 vie pelaajat rujojen tappojen äärelle Afrikkaan kesäkuun kohdatessa loppunsa.

5.3.2014 21:30

Kahden zombeilla kyllästetyn sivuosan jälkeen Sniper Elite -sarja alkaa olla valmis uutta pääsarjan osaa varten. Brittikehittäjä Rebellion on yhdessä julkaisija 505 Gamesin kanssa tiedottanut, että Sniper Elite 3 tuodaan niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle kuin pc:llekin kesäkuun 27. päivä.

Aiempien sarjan osien tapaan myös Sniper Elite 3 tarjoaa toiseen maailmansotaan sijoitetun tarkka-ammuntakokemuksen. Tällä kertaa näyttämönä ei toimi kuitenkaan enää Eurooppa, vaan Pohjois-Afrikka kuumine aavikkoineen. 

Uuden ympäristön myötä kehittäjät ovat pyrkineet luomaan aiempiin peleihin nähden hieman avoimemman ja satunnaisemmin muodostuvamman pelikokemuksen. Tuttuja piirteitäkin kuitenkin myös löytyy, mistä tunnetuin lienee rujo osumakamera.

Lähde: Sniper Elite (Facebook)

Lisää luettavaa