Electronic Arts ei järjestä EA Play Live -tapahtumaa tänä vuonna.

EA:n edustaja on vahvistanut IGN-julkaisulle, ettei viime vuosikymmenen puolivälistä saakka kesällä järjestettyä peliesittelyä nähdä tänä vuonna. Yhtiön mukaan EA:n studioilla on paljon kiinnostavaa esiteltävää myös tänä vuonna, mutta kaikkia pelejä ei tällä kertaa ole mahdollista saada esiteltäväksi samana päivänä.

Lausunnon mukaan eri studioiden työstämistä projekteista kerrotaan lisää sitten, kun aika on oikea. Studio järjestäneekin siis yksittäisen ison tapahtuman sijasta useampia pienempiä esittelytilaisuuksia vuoden mittaan.

Kesäkuun puolivälin tienoilla on perinteisesti nähty koko joukko pelipaljastuksia E3-messuilla ja niiden ympärillä järjestettyjen esittelytilaisuuksien muodossa. Tänä vuonna tapahtumien tilanne on kuitenkin vielä epäselvä. Microsoftin on kerrottu suunnittelevan omaa tapahtumaansa kesäkuuksi, mutta esimerkiksi mahdollisesta E3-virtuaalitapahtumasta ei toistaiseksi ole tietoa.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa