Keskeneräiset pelit saattavat saapua GOG.comiin – mutta eivät Steamin tavalla / Uutiset / pelaaja.fi

Keskeneräiset pelit saattavat saapua GOG.comiin – mutta eivät Steamin tavalla

20.05.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Latauskauppapaikka GOG.com saattaa tulevaisuudessa tarjota mahdollisuuden ostaa keskeneräisiä pelejä tarjonnastaan. Asian on varmistanut kauppapaikan omistavan CD Projekt -yhtiön perustajajäsen Marcin Iwinski pelisivusto Eurogamerin haastattelussa.

Mahdollisuus ostaa keskeneräisiä pelejä ja näin tukea niiden kehitystä on parhaillaan olemassa jo kilpailevassa Steam-palvelussa ja siellä se onkin ehtinyt kerätä puoleensa paljon suosiota. Iwinski korostaa kuitenkin, että mikäli GOG lähtee niin sanottua Early Access -toimintaa jäljittelemään, tulee se käsittelemään keskeneräisten pelien myyntiä omalla tavallaan.

GOG on viimeiset vuodet rakentanut itselleen vahvaa mainetta hyvin kuluttajaystävällisenä kauppapaikkana. Sen ohella, että sen ylläpitäjät ovat pitkään olleet digitaalisten käyttöoikeuksien hallintaan liittyvien menetelmien äänekkäitä vastustajia, esittelivät he esimerkiksi viime vuonna kauppaansa myös takuujärjestelmän, joka palauttaa asiakkaille rahat takaisin, mikäli ostettu tuote ei saada asiakkaan koneella toimimaan. Iwinski luonnollisesti haluaisikin, että GOG jatkaisi tätä linjaa myös mahdollisten omien Early Access -peliensä kanssa. Mahdollista vain on, että tämä voisi vaatia joukon tarkkoja ja mahdollisesti resursseja kysyviä järjestelyitä.

– Missään nimessä kaikille peleille ei tulisi sallia pääsyä. Kuluttajilla täytyy olla myös mahdollisuus hypätä kyydistä, mikäli he eivät ole tyytyväisiä, Iwinski kuvaili.

Steamissa Early Access on ollut osa palvelua aina viime vuodesta lähtien. Kyseisessä ajassa se onkin jo ehtinyt poikimaan sellaisia menestystarinoita kuin Rustin ja DayZ:n. Yhtälailla myös kritiikkiäkin on sille kuitenkin ehditty antamaan. Hiljattain palvelusta poistettiin toistuvien valitusten johdosta muun muassa umpinaisen heikossa kuosissa ollut teos Earth: Year 2066, minkä ohella Early Access -pelien tulva on osin ollut syypää myös Steamin pelitarjonnan kovaan ruuhkautumiseen. Vasta viime viikolla pelisivusto Gamasutra raportoi, kuinka Steamissa on kuluvan aikana julkaistu jo enemmän pelejä kuin koko viime vuonna.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Joulupukki kuva
Joulupukki

Mikäpäs siinä, jos tekevät niin toivottavasti tekevät näille oman myynti osion keskeneräisille sinne gogiin, ettei ne olisi normipelien seassa.

Nostoja