Keskiaikaan sijoittuva roolipeli Kingdom Come: Deliverance johdattelee uudella trailerilla koston jäljille

Warhorse Studiosin keskiaikaan sijoittuvasta roolipelistä Kingdom Come: Deliverance on julkaistu uusi tarinallinen traileri.

11.1.2018 08:56

Deep Silver on julkaissut uuden trailerin keskiajalle sijoittuvasta roolipelistään Kingdom Come: Deliverance, jonka juonipuoli saa tällä erää reilun minuutin edestä ruutuaikaa.

Trailerilla nähdään pelin päähenkilö Henry, jonka koston taivalta seurataan puolin ja toisin sotaa. Böömin kuningaskuntaan sijoittuvassa tarinassa perheensä menettänyt päähenkilö näytettäisiinkin nähtävän mitä moninaisimmissa tilanteissa.

Warhorse Studiosin kehittämä roolipeli poikkeaa muista viimeaikaisista fantasiaropeista pyrkimällä realistisuuteen paitsi kerronnallaan myös toiminnallaan. Taistelumekaniikan onkin luvattu olevan yhtä vaarallinen kuin pelin keskiaikainen maailma.

Kingdom Come: Deliverance julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 13. helmikuuta.

Lisää luettavaa