Kidutusta, seksiä ja silpomisia – Far Cry Primalin ikärajaluokitus lupaa brutaalia menoa

Ubisoftin Far Cry Primal tarjoaa ESRB-ikärajaluokituksensa perusteella rajua menoa.

30.12.2015 07:00

Far Cry Primal on saanut Yhdysvalloissa ikärajaluokituksen, jonka perusteella luvassa on melkoisen brutaali pelikokemus.

Yhdysvaltain ikärajaluokituslautakunta ESRB on lätkäissyt Far Cry Primalille M-ikärajaluokituksen, eli kieltänyt pelin alle 17-vuotiailta. Luokitusta kuvaavampaa ovat kuitenkin lautakunnan perustelut, joiden perusteella luvassa on kidutusta, seksiä ja silpomisia.

Ikärajaluokituslautakunnan kuvauksen mukaan peli esittää esimerkiksi hahmon nakuttelemassa reikää kauhusta huutavan miehen päähän sekä keräämässä vihollistensa korvia voitonmerkkeinä. Seksin saralla Far Cry Primalin lähestymistapa kuitenkin maltillisempi. Luokituksen perusteella varsinaista seksiaktia ei näytetä ruudulla, mutta esillä on yläosattomiin pukeutuneita naisia. Kokonaisuudessaan brutaali kuvaus pelitapahtumista on luettavissa ESRB:n verkkosivuilta.

Kivikaudelle sijoittuva Far Cry Primal julkaistaan PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle näillä näkymin 23. helmikuuta. Far Cry Primal saapuu lisäksi pc:lle 1. maaliskuuta.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa