Kiina saattaa vielä lähitulevaisuudessa sallia jälleen pelikonsoleiden maahantuonnin, myynnin ja vapaamman valmistuksen maassa. Asiasta huhuilee sanomalehti China Daily, joka perustaa tietonsa Kiinan kulttuuministeriön nimettömään lähteeseen.

Sanomalehden tietojen mukaan konsolikielto on otettu uudelleentutkintaan ministeriössä. Saadakseen kuitenkin laitteet virallisesti markkinoille, on myös kuuden muun ministeriön annettava siunauksensa päätökselle.

Uutistoimisto Reuters kertoo erään Kiinan kulttuuriministeriön virkamiehen kiistäneen väitteet. Tieto ei kuitenkaan ehtinyt estää sekä Sonyn että Nintendon osakekurssien nousua Tokion pörssissä. The Wall Street Journal raportoi, että Sonyn kurssi pomppasi osin huhun avustamana maanantaina 9,1 prosentilla, kun taas Nintendolla kasvua tapahtui 3,4 prosenttia.

Kiina langetti kiellon pelikonsoleille vuonna 2000 tarkoituksenaan turvata lasten fyysinen ja henkinen kehitys. Pelaaminen itsessään on kuitenkin maassa suosittua esimerkiksi mobiililaitteilla. Muun muassa laitteiden valmistus- ja maahantuontikieltoa on myös kierretty maassa.

Oikaisu: Konsolien valmistus ei ole tietysti tyystin poissuljettua Kiinassa, mutta niiden tuottaminen maata itseään varten on ainakin kurinalaisempaa.

Lähde: Bloomberg, Reuters, The Wall Street Journal

Lisää luettavaa