Kiistelty 35 vuotta vanha videopeliennätys sai viimein diskaustuomion

Todd Rogersin pisin voimassa koskaan ollut videopeliennätys on todettu nyt täysin humpuukiksi.

29.1.2018 21:49

Amerikkalainen videopeliennätyksiä kirjaava taho Twin Galaxies on päätynyt diskaamaan 35 vuotta vanhan Atari-saavutuksen. Jo jonkin aikaa kiistelyn kohteena olleen ennätyksen teki vuonna 1982 Todd Rogers, joka on väittänyt saavuttaneensa kiihdytysautopeli Dragsterissa ajan 5,51 sekuntia.

Twin Galaxiesin päätökseen johtivat erityisesti ohjelmalliset todisteet siitä, että 5,51 sekunnin saavuttaminen olisi yksinkertaisesti mahdotonta normaaleissa pelioloissa. Raja vaikuttaisi tulevan vastaan kohdassa 5,57, jonka ainakin 13 pelaaja on todistetusti onnistunut saavuttamaan.

Diskauspäätöksen johdosta Rogersin kaikki Twin Galaxisiesin kirjaamat suoritukset on mitätöity ja tämä on bannattu sen pistelistoilta. Rogersin muita suorituksia on aiemminkin kyseenalaistettu ja siivottu puutteellisten todisteiden ja epäilyttävien tuloksien johdosta. Mies on ollut yksi tunnetuimpia peliennätyksien haalijoita.

Twin Galaxies kertoo ilmoittaneensa myös päätöksestä Guinnes World Recordsille, jonka kirjoissa Rogersin suoritus on tituleerattu pisimpään voimassa olevaksi videopeliennätykseksi.

Rogersin väitety Dragster-ennätys nousi julkisuuteen ensimmäistä kertaa 80-luvulla, kun Dragsterin tehnyt Activision julkaisi suorituksesta maininnan sen omassa uutiskirjeessään. Suoritus on raporttien mukaan todennettu valokuvan perusteella, josta ei tänä päivänä vaikuttaisi olevan enää minkäänlaista kopiota olemassa.

– Emme voi muuttaa Activisionin tekemää tunnustusta suorituksesta, mutta meillä on yleisvaltainen vastuu, mitä tulee pelisaavutuksiin, emmekä voi enää hyväksyä heidän historiallisia merkintöjä ainoina perusteina kyseisen ajan pistesuorituksille, Twin Galaxiesilla kerrotaan

Lähde: Kotaku, Twin Galaxies

Lisää luettavaa