Kiitelty indiestudio juhlistaa synttäreitään ilmaisilla pienpeleillä

Vlambeer on täyttänyt täydet kolme vuotta ja jakaa näin muun muassa piskuisia pelejä pelaajille ilmaiseksi.

2.9.2013 19:26

Alankomaiden maisemissa sykkivä Vlambeer-studio täytti tässä kuussa täydet kolme vuotta. Niin Ridiculous Fishingista kuin Super Crate Boxistakin tunnettu kehityspoppoo ei olekaan unohtanut tapahtumaa, vaan se on nyt lähtenyt lahjomaan yleisöään erilaisin herkuin.

Parhaillaan kehittäjien kotisivuilta voikin vielä ainakin uutisen kirjoitushetkellä käydä lataamassa ilmaiseksi sekä pelin Gun Godz että prototyyppiversion tuotoksesta nimeltä Wasteland Kings. Näistä ensimmäiseksi mainittu on aiemmin ollut saatavilla vain Venus Patrol -sivuston tukijoille, kun taas Wasteland Kings kyhättiin alkujaan kasaan osana kuluvan vuoden Mojam-kehitystapahtumaa.

Parhaillaan Vlambeer kasaa Wasteland Kingista astetta täyteläisempää versiota niin pc:lle, PlayStation 4:lle kuin Vitallekin.

Muilta osin kotisivuillaan Vlambeer on lisäksi jakanut rajatun määrän latauskoodeja sekä uuteen Luftrausers-peliinsä että myös ääniraitapakettiin, joka on koostettu useista studion peleissä kuulluista musiikkikappaleista. Kehittäjät julkistivat samalla myös taidekirjasen, joita on tarkoitus tuoda jakeluun rajattu määrä.

Lähde: Vlambeer

Lisää luettavaa