Kingdom Hearts III ja Final Fantasy XV PlayStation 4:n lisäksi Xbox Onelle

Xbox One saa osansa myös Square Enixin suuresti odotetuista peleistä.

11.6.2013 17:30

Square Enixin suurpelit Kindgom Hearts III ja Final Fantasy XV eivät ole PlayStation 4:n yksinoikeuspelejä. Japanilaisyhtiö on ilmoittanut tänään omassa E3-tilaisuudessaan, että pelit matkaavat parhaillaan myös Xbox Onelle.

Nimikkeistä kummatkin olivat varsin suuresti esillä varhain tiistaiaamuna järjestetyssä Sonyn E3-lehdistötilaisuudessa. Faneille kyseessä oli iso juttu, sillä Kingdom Hearts III:n julkistusta on odotettu jo vuosia, kun taas Final Fantasy XV julkistettiin alkujaan jo vuonna 2006 nimellä Final Fantasy Versus XIII.

Versus XIII:n oli pitkään tarkoitus olla myös PlayStation 3:n yksinoikeus.

Aihetta sivuten mainittakoon, että Final Fantasy XIV -uutisia on saatu tällä viikolla myös. Square on vahvistanut, että massiiviroolipeli saadaan PlayStation 3:n ja pc:n ohella jossain vaiheessa myös PlayStation 4:lle.

Lähde: Eurogamer, Kotaku, Polygon

Lisää luettavaa