Tammikuun lopulla julkaistun Kingdom Hearts III:n myyntimenestyksestä on saatu julkisuuteen ensimmäiset yksityiskohdat. Square Enix on vahvistanut, että toimituksiltaan ja digitaalisilta myynneiltään peliä liikkuu maailmalla tällä hetkellä yhteensä viisi miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä sarjansa nopeimmin kaupaksi käyneen osan.

Uutta numeroitua Kingdom Hearts -sarjan osaa saatiin odottaa reilut kymmenen vuotta, ja sen tapahtumiin suoraan johtanut Kingdom Hearts: Dream Drop Distance debytoi sekin 3DS:llä jo vuonna 2012. Virallisen julkituksena Kingdom Hearts III sai jo vuonna 2013.

Sarjalle poikkeuksellisesti uusin pääosa julkaistiin heti kättelyssä kahdelle eri alustalle. Pelaaminen on ollut mahdollista niin Xbox Onella kuin PlayStation 4:lle, joista jälkimmäiselle Square Enix onnistui koostamaan viimeisinä vuosina myös ison osan sarjan kaikista peleistä.

Lähde: Kingdom Hearts (Twitter), Square Enix

Lisää luettavaa