Kingdom Hearts III:n mahdollista Switch-versiota mietitään vasta myöhemmin

Tetsuya Nomura on paljastanut studionsa olevan avoin Kingdom Hearts III:n mahdolliselle Switch-käännökselle, mutta ettei mitään ole suunnitteilla ainakaan ennen kuin jo julkistetut alustat saavat oman versionsa.

17.7.2017 10:00

Square Enix on avoin Kingdom Hearts III:n Nintendo Switch -sovitukselle, mutta pelisarjan ohjaaja Tetsuya Nomuran mukaan versiolle ei ole ainakaan toistaiseksi vielä suunnitelmia.

Kysyttäessään potentiaalisesta Switch-versiosta Nomura paljasti kyseessä olevan todella mielenkiintoinen laite, mutta että toistaiseksi tekijöiden fokus on jo entuudestaan julkistetuissa alustoissa.

– Toistaiseksi haluamme keskittyä alustoihin, joille olemme jo julkistaneet Kingdom Hearts III:n saapuvan. Joten sen jälkeen, ehkä, saatamme miettiä muita mahdollisuuksia, Nomura sanailee.

Nomuran kommentti ei ole millään tapaa varmistus, mutta toisaalta se ei myöskään täysin tyrmää mahdollisuutta, että Kingdom Hearts -sarja tekisi uusimman osan myötä joskus paluun takaisin Nintendon laitteille.

Kingdom Hearts III julkaistaan PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle vuonna 2018.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa