Candy Crush -kehittäjiä syytetään kloonauksesta tavaramerkkikohun jatkuessa

Candy-sanan tavaramerkillä jo ärtymystä herättänyt King jatkaa huomion keräämistä pelinkehittäjän heittäessä kaksinaismoraaliväitteitä yhtiön suuntaan.

26.1.2014 18:39

Sosiaalisista peleistään enimmäkseen tunnettu peliyhtiö King on päättänyt poistaa saatavilta vuodelta 2009 peräisin Pac-Avoid-selainpelinsä. Pelin vetäytyminen tapahtui pian sen jälkeen, kun pelinkehittäjä Matthew Cox väitti Kingin Pac-Avoid-pelin olevan klooni hänen Scamper Ghost -tuotoksestaan.

Cox on tuonut syytöksensä esiin omilla kotisivuillaan vastauksena Kingin aiemmin viikolla herättämään candy-tavaramerkkikeskusteluun. Cox syyttää Kingia kaksinaismoraalista väittäen, että yhtiö puhuu immateriaalioikeuksien puolustamisesta, kun se itse ei kuitenkaan suostu moisia kunnioittamaan.

Kotisivuillaan Cox taustoittaa käyneensä kumppaneidensa kanssa aikoinaan keskusteluja Scamper Ghostsin lisenssoinista Kingin kanssa, mutta ei päätynyt kuitenkaan tekemään minkäänlaista sopimusta saatuaan paremman tarjouksen muualta. Kingin jäätyä vaille kehittäjää päättikin se palkata vanhan tilalle uuden, jonka se myös hankki ilmeisesti vieläpä varsin kyseenalaisin elkein.

Pac-Avoidin kehityksen taakse otettiin pienkehittäjäryhmä Epic Shadow. Ryhmän jäseniin lukeutui tuolloin muuan kehittäjä nimeltä Matt Porter, jonka kanssa Cox kävi lähes neljä vuotta sitten sähköpostikeskustelun saadakseen selvyyttä siitä, mitä Pac-Avoidin kanssa oli tapahtunut. Porter valaisi keskustelussa Kingin antaneen diiliä tehdessä ymmärtää, että Cox kumppaneineen oli livistänyt yhteisestä sopimuksesta ja näin King pyysi Epic Shadow’ta nimenomaan kloonaamaan Scampel Ghostin heille.

Porter itse on myös kirjoittanut Gemfruit-pelistudionsa sivuilla oman versionsa tarinasta, joka seuraa varsin vahvasti Coxin kertomusta. Porterin mukaan hän eli varsin tiukassa taloustilanteessa Kingin lähestettyä Epic Shadowia ja suostui lopulta tekemään työtä käskettyä, sillä King ei kuitenkaan ollut tiimille täysin uusi tuttavuus. Kehittäjät eivät kuitenkaan halunneet Epic Shadow’n nimeä liitetyksi osaksi tuotetta varsinkaan sen jälkeen, kun King halusi ristiä pelin kovin Pac-Man-henkisesti juuri Pac-Avoidiksi.

Porterin mukaan Pac-Avoid ei näytä olevan tällä hetkellä myöskään edes ainut Kingin peli, joka on kadonnut sen Royalgames.com-sivustolta. Mies ei kuitenkaan kerro, millaisista muut pelit mahtoivat olla.

King itse on kertonut medialle jakamassaan lausunnossa, ettei sen toimintaan kuulu pelien kopioiminen. Yhtiön edustaja vannoo, että King kunnioittaa sekä omia että muidenkin immateriaalioikeuksia nähden vaivaa siihen, ettei rikkeitä tapahdu.

– Ennen kuin julkaisemme yhtään peliä tarkastamme muut markkinoilla tarjolla olevat pelit ja tutkimme tavaramerkkiarkistot varmistaaksemme, ettemme loukkaa kenenkään muun immateriaalioikeutta. Välttääksemme kuitenkin tässä tapauksessa epäilykset, olemme ajaneet tämän kyseisen pelin alas, Kingin tiedote kertoo.

Candy- ja kopiointitempaus eivät ole myöskään ainoita tapauksia, jotka ovat ajaneet Kingin kritiikin kohteeksi viime aikoina. Internetnuuskija Superannuation sai aiemmin viikolla selville, että King on osoittanut vastustusta myös monia saga-sanan sisältäviä tavaramerkkihakemuksia vastaan. Näistä yksi on koskenut hiljattain julkaisunsa saanutta The Banner Saga -strategiapeliä.

Kingin mukaan vastustus ei ole kuitenkaan ollut yhtiön osoitus siitä, että The Banner Saga -nimen pitäisi heidän mielestään haihtua maan päältä.

– Jos emme olisi vastustaneet Banner Sagan tavaramerkkihakemusta, olisi matkijoiden helpompi väittää, että myös heidän saga-sanan käyttö olisi lainmukainen. Tämä on tärkeä asia Kingille, sillä meillä on useita pelejä, joissa ”Saga” on tärkeä osa brändiä, King puolustautui.

Kohuketju on ehtinyt synnyttämään kehittäjien keskuudessa Candy Jamiksi kutsutun kehitystempauksen. Sen pyrkimyksenä on ollut saada ihmisiä kehittämään rutkasti pelejä, joissa tarkoituksena on käyttää muun muassa sanoja kuten ”candy” ja ”saga” reippaalla otteella.

Lähde: Junkyard Sam, Gemfruit, Polygon (1), (2), Superannuation

Lisää luettavaa