Kirbylle nimensä antanut entinen Nintendon asianajaja on kuollut / Uutiset / pelaaja.fi

Kirbylle nimensä antanut entinen Nintendon asianajaja on kuollut

6.10.2019 // Kirjoittanut: Teo Scheepstra
0
John Kirby kuolema

Pitkään Nintendon asianajajana toiminut John Kirby menehtyi keskiviikkona, 79-vuotiaana, verisyövän seurauksena. Shigeru Miyamoto nimesi kuuluisan Kirby-pelihahmon hänen mukaansa vuoden 1992 Kirby's Dream Land -peliin.

Ennen uraansa yksityissektorilla Kirby työskenteli julkisella puolella. Hänen työnsä äänestysarkistojen parissa johti vuoden 1965 äänestyssäädöksen laatimiseen ja läpi menemiseen. Säädös antoi äänioikeuden etnisille vähemmistöille läpi Yhdysvaltojen.

Nintendoa Kirby edusti muun muassa vuoden 1984 oikeusjutussa Universal Studiosia vastaan. Elokuvastudion mukaan Nintendon Donkey Kong -peli rikkoi King Kongin tekijänoikeuksia. Kirby ja Nintendo voittivat jutun todistamalla, että Universal itse oli argumentoinut jättiläisapinan olevan tekijänoikeudeton aikaisemmassa oikeudenkäynnissä. Voitto oikeudessa oli tärkeä Nintendolle, joka ei tuolloin ollut vielä vakiinnuttanut asemaansa Yhdysvaltojen markkinoilla.

Kiitokseksi työstään Nintendolla Kirby sai firmalta purjeveneen, joka on osuvasti nimetty Donkey Kongiksi. Nintendon lisäksi hän edusti muun muassa Pepsiä ja America Onlinea.

Lähteet: New York Times, Wikipedia (1), (2)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja