Viime viikolla internetissä huomiota herättänyt Rock Simulator 2014 -peliprojekti on saanut nyt myös joukkorahoituskampanjan.

IndieGogo-alustalla käynnistetty Rock Simulator 2014:n joukkorahoitushanke on jo ehtinyt ylittää reilusti alkuperäisen, tosin varsin vaatimattoman, tavoitteensa. Projektille tavoiteltiin 500 Yhdysvaltain dollarin rahoitusta, jonka pääasiallisena käyttötarkoituksena on 100 dollarin Steam Greenlight -maksun suorittaminen. Kaikkien ylimääräisten lahjoitusten luvataan menevän suoraan Rock Simulator 2014:n kehitystyöhön. Kirjoitushetkellä projekti on ehtinyt saada kasaan jo 630 dollaria tukijoidensa lahjoituksia, kun kampanja-aikaa on jäljellä vielä 27 päivää.

Rock Simulator 2014 julkaistaan ilmaiseksi pelattavana pelinä, eikä tukijoille ole luvassa varsinaisia peliin liittyviä etuja. Vähintään 15 dollarilla kehitystyötä tukeneet rahoittajat saavat kuitenkin aidon kiven ja voivat tukisummaa nostamalla hankkia myös ylimääräisiä murikoita. 5 dollaria Rock Simulator 2014:lle lahjoittavat käyttäjät taas saavat henkilökohtaisen viestin sekä kuvan kivestä sähköpostiinsa.

Lähde: IndieGogo

Lisää luettavaa