Klassikkosarja Master of Orionin paluu muuttuu pian virallisemmaksi

Master of Orionin aika early access -vaiheessa alkaa olla ohi. Pelin kehittyminen ei ole kuitenkaan päättymässä.

11.8.2016 17:15

Avaruusstrategiasarja Master of Orionin uusin osa on jättämässä pian early access -vaiheensa taakseen. Julkaisija Wargamingin mukaan peliä ryhdytään myymään normaalisti niin Steamissa kuin GOGissakin 25. elokuuta alkaen.

Kirjoitushetkellä uusi Master of Orion on hankittavissa vain noin 46 euron Collector’s Editionin muodossa. Virallisen julkaisun tapahtuessa pelistä tuodaan saataville myös 30 euron Standard Edition, johon ei sisällytetä mukaan enää esimerkiksi aikaisempia Master of Orion -pelejä, eikä uusimman pelin yhtä ylimääräistä Terran Khanate -rotua ja Retro Fleet -alusmalleja.

Kaikiolle Master of Orionin hankkiville Wargaming on antamassa jatkossa kuitenkin vielä ilmaisen kopion alunperin vuonna 1997 julkaistusta Total Annihilation -strategiapelistä.

Wargaming lupaa lisäksi, että pelin päivittyminen jatkuu vielä sen virallisen julkaisun jälkeenkin. Tarkoituksena Master of Orionin olisi saada ilmaisen päivityksen muodossa ainakin vielä virallisen modituen sekä mahdollisuuden käyttää kustomoituja rotuja moninpelissä. Pienempien sivilisaatioiden pitäisi myös palata jossain vaiheessa takaisin osaksi pelin universumien toimintaa.

Kehitteillä uusi Master of Orion on ollut argentiinalaisella NGD Studiosilla.

Lähde: Wargaming

Lisää luettavaa