Silicon Knightsin vuoden 1996 toimintaseikkailupeli Blood Omen: Legacy of Kain on tehnyt paluun myyntiin osana latauskauppa GOGin pc-pelitarjontaa.

Alkujaan PlayStationin kautta pc:lle aikoinaan hypännyt peli toimi tietysti alkusysäyksenä koko Legacy of Kain -sarjalle, joka on sittemmin pitänyt sisällään myös muun muassa Soul Reaver -seikkailut. Blood Omen taustoittaa kaikkea seuraamalla murhatuksi päätynyt aatelismies Kainia, joka ajautuu kostoretkelle palatessaan henkiin vampyyrina.

Viimeisin Legacy of Kain -nimeä kantanut peli on ollut Crystal Dynamicsin työstämä Legacy of Kain: Defiance, joka näki julkaisunsa vuonna 2003. Vuonna 2016 Rocket League -tekijä Psyonixilla oli työn alla samaan pelimaailmaan sijoittuva verkkopeli Nosgoth, joka ei kuitenkaan saanut koskaan virallista julkaisuaan. Vuonna 2015 julkisuuteen valui materiaalia myös perustusta Legacy of Kain -projektista nimeltä Dead Sun.

Blood Omen: Legacy of Kainin GOG-julkaisulle kertyy hintaa 6,99 euroa.

Lähde: GOG

Lisää luettavaa