Vuonna 1999 julkaistu Outcast-toimintaseikkailupeli on saamassa uuden version alkuperäisen pelin kehittäjien toimesta.

Kickstarterissa joukkorahoituskampanjansa aloittaneelle Outcast Reboot HD:lle haetaan kaikkiaan 600 000 Yhdysvaltain dollarin rahoitusta. Uuden version lupaillaan tarjoavan kokonaan alusta asti luodut nykyaikaiset ympäristöt, esineet ja hahmomallit. Outcast Reboot HD:n kerrotaan myös korjaavan alkuperäistä peliä vaivanneet tarinabugit sekä parantavan pelin käyttöliittymää monilla tavoin.

Outcast Reboot HD:tä kehittää vuonna 2004 perustettu Fresh3D-studio, jonka työntekijöiden joukossa on tukku alkuperäistä peliä kehittäneen tiimin ydinhenkilöitä. Mikäli projekti ylittää rahoitustarpeensa, kaavailee Fresh3D kehittävänsä myös DX11-ominaisuuksia hyödyntävän parannellun ulkoasun, tuen virtuaalitodellisuusteknologialle sekä oman version uudelle konsolisukupolvelle.

Lähde: Kickstarter

Lisää luettavaa