Länsimaissa nykyisin Story of Seasons -nimellä kulkeva alkuperäinen Harvest Moon -sarja palaa Eurooppaan taas heinäkuun 10. päivä. Pelitalo Marvelousin toimesta julkaisunsa näkee Switchillä tuolloin Story of Seasons: Friends of Mineral Town, joka on uusioversio alkujaan Game Boy Advancelta tutusta samaa lisänimeä kantaneesta Harvest Moon -pelistä.

Uusioversio on rakennettu alusta alkaen uusiksi ja hyödyntää näin esimerkiksi kolmiulotteista grafiikkaa. Lintuperspektiivi on yhä kuitenkin ennallaan, eikä perusidea oman farmin huolehtimisesta ole unohtunut mihinkään monista elämäsimulaatioelementeistä nyt puhumattakaan. 

Japanissa uusi Friends of Mineral Town ilmestyi viime lokakuussa. Pohjois-Amerikkalainen versiokin on vielä tulossa, mutta sillä ei ole vielä omaa päiväystään.

Lisää luettavaa