Koe Resident Evil -saagan alkujysäykset Resident Evil Originsilla

Capcom pakkaa uudet Resident Evil -remasterointinsa alkuvuodesta Resident Evil Origins -nimiseen pakettiin.

1.9.2015 21:12

Resident Evil -pelien remasteroinnista hiljattain intoutunut Capcom on tuonut julki Resident Evil: Origins -kokoelmapaketin.

Niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin saatava setti tulee olemaan levyllinen julkaisu, joka pitää sisällään sekä alkuvuodesta julkaistun Resident Evil HD Remasterin että myös ensi vuoden alussa saapuvan Resident Evil Zero HD Remasterin. Euroopassa paketti on tarkoitus julkaista virallisesti 22. tammikuuta, kun taas Yhdysvaltoihin se saadaan kolme päivää aikaisemmin.

Hintatietoja paketista Capcom ei ole vielä antanut. Ottaen kuitenkin huomioon, että digitaalisena paketin pelit maksavat erikseen noin 20 euroa, kertynee Originsille hintaa todennäköisesti sellaiset 40 euroa.

Resident Evil -julkistukset eivät ole jääneet Capcomin osalta myöskään vielä tähän. Origins-paketin paljastuksen yhteydessä yhtiö on nimittäin kertonut lisänneensä Resident Evil Zeron HD-versioon uuden pelitilan, jossa pelin tarinan voi päästä kokemaan Weskerilla pelaten. Wesker ei pelissä myöskään ole mikään ihan tavanomainen selviytyjä, sillä hänellä päästään liiskaamaan epäkuolleita ouroboros-viruksen antamien voimien avulla.

Resident Evil Zeron teräväpiirtoversio julkaistaneen samoihin aikoihin Resident Evil Originsin kanssa. Xbox Onen, PlayStation 4:n ja pc:n ohella se on kuitenkin tulossa myös sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360:lle.

Lähde: Capcom

Lisää luettavaa