Baldur’s Gate 2: Enhanced Edition on viimein vankalla törmäyskurssilla nyt myös Linux- ja Android-koneiden sekä iPhone-puhelimien kanssa. Noin vuosi sitten jo Windows- ja Mac-koneilla sekä iPadeilla tavattu paranneltu roolipeliklassikko saavuttaa uudet alustat joulukuun 16. päivä.

Samoihin aikoihin julkaisunsa saa myös Enhanced Editionin 1.3-päivitys. Sen mukana peliin saadaan kourallinen bugikorjauksia kuin myös muutamia lisäominaisuuksia. Jatkossa Enhanced Edition tukee esimerkiksi koonsa osalta muokattavia fontteja ja muistaa Neera-, Dorn- ja Rasaad-hahmon osalta, mitä pelaaja teki ensimmäisen Baldur’s Gaten Enhanced Editionissa.

Kokonaisen listan muutoksista voi katsastaa tästä.

Overhaul Gamesin työstämä Baldur’s Gate 2: Enhanced Edition pitää sisällään niin Baldur’s Gate 2 -pääseikkailun kuin myös tämän laajennuksen hiotussa muodossa. Peli tukee esimerkiksi useampia resoluutiovaihtoehtoja ja sujuvoitettua pelattavuutta. Myös hieman uutta sisältöä on lisäksi tarjolla.

Aiemmin marraskuussa ulos saatiin myös Icewind Dalesta teetty Enhanced Edition.

Lähde: Baldur’s Gate Forums

Lisää luettavaa