Näyttelijä Lindsay Lohan on haastanut Rockstar Gamesin oikeuteen ulkoasunsa luvattomasta käytöstä Grand Theft Auto V -pelissä.

Lohanin huhuiltiin jo viime vuoden puolella harkitsevan studion viemistä oikeuteen GTA V:n vuoksi. Äskettäin tehdyn haasteen mukaan GTA V -kehittäjät olisivat käyttäneet näyttelijän ulkoasua, ääntä ja vaatemalliston tyyliä ilman lupaa pelissä esiintyneen Lacey Jonas -hahmon esikuvana. Lööppijulkkis-näyttelijänä esitetty Jonas esiintyy GTA V:n sivutehtävissä, jossa pelaajan tulee mm. ajaa pakoon näyttelijää moottoripyörillä jahtaavia paparazzeja.

28-vuotias Lohan aloitti uransa lapsimallina jo kolmevuotiaana, mutta näyttelijänä hän tuli tunneksi mm. 2000-luvun alkupuolella julkaistuista elokuvista Perjantai on pahin ja Mean Girls. Sittemmin Lohan on ollut julkisuudessa mm. rattijuopumustapausten sekä alkoholi- ja huumeriippuvuutensa vuoksi.

Forbes-lehti arvioi viime joulukuussa, että Lohanin olisi hankala osoittaa Rockstarin hyödyntäneen juuri hänen olemustaan hahmoa suunnitellessaan. Jonasin hahmon uskotaankin pikemminkin olevan yhdistelmä Lohanin kaltaisista julkisuuden henkilöistä.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa