Battle royale -räiskintä PlayerUnknown’s Battlegroundsin kevytversio on vaipumassa unholaan.

Pari vuotta sitten julkaistu PUBG Lite suljetaan huhtikuun lopussa, julkaisija PUBG Corp. kertoo. PUBG:n ilmaiseksi pelattava ja kevyemmillä laitteistovaatimuksilla varustettu versio vedettiin jo nyt jakelusta, mutta pelin asentaneet käyttäjät voivat jatkaa pelaamista huhtikuun 29. päivään saakka. Studio ei kerro ilmoituksessaan syitä PUBG Liten sulkemiselle. Alun perin mikromaksuja sisältänyt PUBG Lite muuttui viime joulukuussa kokonaan ilmaiseksi peliksi, joten muutoksen merkkejä on ollut ilmoilla jo jonkin aikaa.

PUBG Corp. pahoittelee tiedotteessaan PUBG Liten sulkemista ja kiittää peliyhteisöä tuesta. PUBG Lite julkaistiin alun perin Aasian markkinoille alkuvuodesta 2019. Eurooppaan PUBG Lite saapui lokakuussa 2019, joten pelin täkäläinen taival jää vain reilun puolentoista vuoden mittaiseksi.

Lähde: PUBG Corp

Lisää luettavaa