Eksoottisten Assassin’s Creed Chronicles -latauspelien trilogia on vihdoin valmistunut.

Trilogian pelaajat 1900-luvun alun Venäjälle vievä päätösosa Assassin’s Creed Chronicles: Russia ilmestyi eilen, ja sen myötä kaikki kolme peliä paketoidaan kätevästi samaan pelikokoelmaan. Vaikka osia kaupitellaan edelleen myös erikseen, voi paketin ostamalla säästää muutaman euron, jos pelejä ei löydy omasta kirjastosta entuudestaan.

Trilogiapaketti on jo saatavilla digitaalisena niin pc:lle, Xbox Onelle kuin PlayStation 4:lle, ja ilmeisesti konsolit tulevan saamaan myös fyysisen version kokoelmasta. PlayStation Vitalle trilogia saapuu näillä näkymin 5. huhtikuuta.

Valmistumisensa kunniaksi trilogia on saanut tunnelmallisen julkaisutrailerin, jonka voi katsastaa alta.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa