Uusi Five Nights at Freddy's -kauhupeli lähestyy, trailerikin on jo täällä / Uutiset / pelaaja.fi

Uusi Five Nights at Freddy's -kauhupeli lähestyy, trailerikin on jo täällä

27.01.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
8

Lyhykäisistä ja simppeleistä peleistä koostuva kauhupelisarja Five Nights at Freddy's on piakkoin valmis saamaan jo seuraavan osansa. Pelisarjan luoja Scott Cawthon latasi YouTubeen maanantaina ensimmäisen trailerin Five Nights at Freddy's 3:sta, minkä lisäksi peli yrittää parhaillaan hakea paikkaa myös Steamista Greenlightin avulla.

Five Nights at Freddy's 3:n Greenlight-sivujen mukaan uusin osa sijoittuu 30 vuoden päähän siitä, kun pahamaineinen Freddy Fazbear's Pizza -ravintola suljettiin. Kuitenkin halu sen palauttamisen suhteen on kova ja näin ollen edessä olisi taas kauheita hetkiä murhanhimoisten animatronic-robottien kanssa.

Viimeisin Five Nights at Freddy's -peli julkaistiin viime vuoden marraskuussa – vain noin kolme kuukautta ensimmäisen pelin saapumisen jälkeen. Sekä sarjan toisessa että ensimmäisessä osassa pelaajat ottivat roolin Freddy Fazbear's Pizzan yövartijana, joka omassa varrtijankopissa istuessaan joutui keksimään keinoja, joilla tämä voisi hätyytellä ravintolassa piilleitä mekaanisia murhakoneita.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Norsupaastainen kuva
Norsupaastainen

Samaa rahastus pa***a mitä ennenkin. Höystettynä köyhillä jump scareilla.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Odotan tosi innolla! Tässä on paras piilotettu lore pitkään aikaan missään pelissä, varsinkin indie.
Theoryt on ihan järkyttävän hyviä, ja tässä osassa luultavasti paljastuu, että mitä oikeasti on meneillään.

Tän pelin tekijä on yhden youtubettajan sanoin, todella hyvä piilottamaan tarinaa.

Käyttäjän Rez115 kuva
Rez115

Tuntuu kuin yhtä peliä julkaistaisiin episodeina. Taitaa tulla vielä five Nights at Freddy's 4 ja ehkä myös 5 tänä vuonna ja jonkin ajan kuluttua "FNAF 1-? collection", minkä ostoa vois harkita kun ei oo pelistä vielä kokemusta.

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa

Pakko ihmetellä että miten nämä flash-pelin tasolla olevat "kauhupelit" onnistuvat saamaan ihmiset maksamaan näistä?

Käyttäjän PussikissaHelvetistä kuva
PussikissaHelvetistä
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Pakko ihmetellä että miten nämä flash-pelin tasolla olevat "kauhupelit" onnistuvat saamaan ihmiset maksamaan näistä?

Sarjan pelit ovat haastavia, graafinen tyyli on upea sekä tarina ja pelin maailma yleisesti ottaen ovat kiinnostavimpia mitä peleissä ollaan nähty pitkiin aikoihin. Kauhu on näissä todellakin sivuseikka, vaikka itse rakastankin pelien creepyä ilmpapiiriä.

Käyttäjän Norsukampa kuva
Norsukampa
Lainaus käyttäjältä PussikissaHelvetistä

Sarjan pelit ovat haastavia, graafinen tyyli on upea sekä tarina ja pelin maailma yleisesti ottaen ovat kiinnostavimpia mitä peleissä ollaan nähty pitkiin aikoihin.

Haastavia as in QWOP vai haastavia as in Souls-pelit tai pari uusinta Donkey Kong Country-peliä? Haastavuutta on monenlaista mutta jos viiden euron hinnalla minulle myydään staattisten nappien klikkailua hiirellä vailla minkäänlaista ns. progressiivista sisältöä, ollaan jossain menty aivan metsään.

Hassua miten Night Trapia aikoinaan dumattiin pelattavan puutteesta (toki se maksoi enemmän kuin nämä hassuttelut) mutta sitten toimintaperiaatteeltaan identtinen peli onkin yhtäkkiä sitä parasta kamaa ikinä...

Käyttäjän PussikissaHelvetistä kuva
PussikissaHelvetistä
Lainaus käyttäjältä Norsukampa

Lainaus käyttäjältä PussikissaHelvetistäSarjan pelit ovat haastavia, graafinen tyyli on upea sekä tarina ja pelin maailma yleisesti ottaen ovat kiinnostavimpia mitä peleissä ollaan nähty pitkiin aikoihin.
Haastavia as in QWOP vai haastavia as in Souls-pelit tai pari uusinta Donkey Kong Country-peliä? Haastavuutta on monenlaista mutta jos viiden euron hinnalla minulle myydään staattisten nappien klikkailua hiirellä vailla minkäänlaista ns. progressiivista sisältöä, ollaan jossain menty aivan metsään.

Sarjan pelithän ovat pohjimmiltaan strategia/resource management-pelejä, eli todella kaukana jostain random napin rämpytyksestä. Jos näpyttää hiirtä summamutikassa niin ei pääse pitkälle. Eli QWOP-vertaus oli joko todella paska trollausyritys tai tietämättömyyttä. Veikkaan ensimmäistä. Ja nämä pelithän ovat lyhyitä (tai no riippuu toki että osaatko), eli on minusta väärin edes olettaa että yksittäisen pelin sisällä on sen kummempaa kehitystä pelimekaniikoissa kuin nouseva vaikeustaso ja ehkä uusi hirviö. Eikä sille ole edes tarvetta. Jatko-osissahan kaavaa muutetaan sitten, kuten pitääkin. Oletan että tarkoitit tätä progressiivisella sisällöllä.

Ja ikinä kuullutkaan Night Trapista joten en osaa siihen kommentoida.

Käyttäjän Marioysikax kuva
Marioysikax

Olisiko osittain syynä myös se että sarja on erittäin suosittu myös youtubessa ja pelin saa halvalla myös mobiililaitteille?
Muuten en ole videoita kauheasti katsonut ihan sattuneesta syystä, mutta Completeonistin jaksot kummastakin osasta olivat ihan hyviä ja peli todellakin muuttuu kunnolla pelatessa strategiseksi tappeluksi lukugeneraattoria vastaan.