Slightly Mad Studiosin kehittämän Project Cars -autopelin julkaisua on jouduttu jälleen siirtämään. Vasta helmikuussa peliä siirrettiin maaliskuun lopulta huhtikuulle ja nyt sitä ollaan tuomassa ulos toukokuun puolessa välissä.

Yhdessä vaiheessa peliä odoteltiin kauppoihin vielä viime vuodeksi. Tällä kertaa Slightly Mad ei ole suostunut antamaan viivästyksen yhteydessä enää uutta tarkkaa julkaisupäivää pelille.

Viivästys johtuu jälleen pelille tehtävistä viimeistelytöistä. Kehittäjien mukaan Project Cars on käytännössä jo 99,9-prosenttisesti valmis, mutta bugien korjaus ja vastaavat toimenpiteet vievät kuitenkin vielä aikaa. Kehittäjä onkin nyt luvannut, että pelin julkaisun yhteydessä sen mukana tullaan toimittamaan jonkinlaista erikoissisältöä, jolla Slightly Mad on aikeissa hyvittää viivästelyt.

Project Carsin pitäisi olla kehitteillä niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, Wii U:lle kuin pc:llekin. Wii U -versiota ei näillä näkymin saada tosin kauppoihin samaan aikaan muiden versioiden kanssa.

Lähde: Bandai Namco

Lisää luettavaa