Konami yllätysjulkaisi luurankoseikkailu Skelattackin – tavoitteena tukea enemmänkin länsimaalaisia pelejä

Konami haluaa laajentaa portfoliotaan länsimaisilla videopeleillä.

5.6.2020 16:05

Viimeisinä vuosina pelialalla aina vain enemmän varjoihin valunut Konami on yrittämässä uutta aluevalloitusta. Yhtiö julkaisi tällä viikolla niin Switchille, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:lle toimintaseikkailupeli Skelattackin, jonka on määrä olla ensimmäinen useista yhtiön tuella markkinoihin tuotavista länsimaisista peleistä.

– Kaikki tuntevat tietysti Konamin ja kuinka meillä on studioita sekä tiimejä Japanissa niin kuin myös monia tunnettuja ja rakastettuja nimikkeitä. Niitä kaikkia hallitaan Japanista käsin. Me etsimme täydentäviä nimikkeitä, jotka auttavat rakentamaan portfoliotamme asioilla, jotka ovat mahdollisesti uusi asia Konamille, yhtiön liiketoimintaa ja brändejä Euroopassa valvoja Richard Jones selittää GamesIndustryn haastattelussa.

Ensimmäiseksi peliksi valikoitunut Skelattack on noin kahdentoista hengen voimin tehty pienempi pelitapaus, mutta se ei silti tarkoita, että kaikki Konamin länsimaissa silmäilevät pelit olisivat pienempiä pelitapauksia. Yhtiöitä kiinnostaa ennen kaikkea luovuuden tukeminen, ja varsinkin indiepuolella ideoita ja intohimoa on tällä hetkellä piisannut löydettäväksi.

– Olemme jutelleet useille ihmisille ja meillä on monta rautaa tulessa. Toivottavasti näette vielä osan niistä tuottavan hedelmää lähitulevaisuudessa, Jones jatkaa.

Lähde: GamesIndustry

Lisää luettavaa