Konsolien kalliit päivitykset puhuttavat taas

Fez-kehittäjät julkaisevat rikkinäisen päivityksen uudelleen, koska uuden tuottaminen kävisi liian kalliiksi.

19.7.2012 15:15

Polytron julkaisi hiljattain päivityksen kehuttuun Fez-pulmapeliinsä. Korjaussarja todettiin nopeasti vialliseksi ja vedettiin pois jakelusta. Nyt se ollaan kuitenkin tuomassa uudelleen jakeluun taloudellisista syistä.

Kehittäjät selittävät verkkosivuillaan, että uuden päivityksen tekeminen, sertifioiminen Microsoftilla ja sen jälkeen julkaiseminen kävisi turhan kalliiksi. Prosessi maksaisi kymmeniä tuhansia dollareita.

Alkuvuodesta Double Finen Tim Schafer paljasti jo, että päivityksen julkaiseminen Xbox 360:lla ja PlayStation 3:lla maksaa 40 000 dollaria. Ainakin Microsoftin konsolilla ensimmäinen päivitys tarjotaan ilmaiseksi, mutta sen edun Polytron ehti jo käyttämään.

Kehittäjät luonnollisesti valittelevat tapausta. Heidän mukaansa viallisen päivityksen ongelmat koskevat kuitenkin vain hyvin pientä osaa pelaajista ja lähinnä niitä pelaajia, jotka ovat jo kolunneet pelin lähes puhki. Päivitys kelpaa sellaisenaan myös Microsoftille.

Jos Fez olisi julkaistu Steamissa XBLA:n sijaan, peli olisi korjattu kaksi viikkoa julkaisun jälkeen, ilman ylimääräisiä kuluja. Ja jos päivityksen kanssa olisi ollut ongelma, olisimme voineet korjata sen myös välittömästi, Polytronin verkkosivuilla avaudutaan.

Fezin isänä pidetty Phil Fish perusteli alun perin päätöstä julkaista peli Microsoftin konsolille kokemuksella, jonka hän halusi tuottaa pelaajille.

– Fez on konsolipeli, ei PC-peli. Se on tehty pelattavaksi ohjaimella, sohvalla, lauantaiaamuna. Minulle sillä on merkitystä: se on osa tätä mediaa, Fish linjasi.

Polytronin verkkosivujen perusteella yhteistyö Microsoftin kanssa ei ole kuitenkaan ollut ruusuinen. Negatiivisia kommentteja on kuultu jo aikaisemmin muiltakin kehittäjiltä. Polytronin mukaan yksinoikeusasemasta ei ole heille kamalasti iloa.

– Me olemme jo PALJON velkaa Microsoftille etuoikeudestamme olla heidän alustallaan. Ihmiset usein virheellisesti uskovat, että Microsoft maksoi meille yksinoikeudesta heidän alustalleen. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. ME maksamme HEILLE, sivustolla huomautetaan.

Fishin aikaisemmat kommentit ovat kuitenkin palanneet kummittelemaan häntä. Ilmoituksen oheen on kertynyt paljon vihaisia ja ivallisia kommentteja pitkämuistisilta pelaajilta, jotka eivät kehittäjiä sääli.

Lähde: Polytron, PC Gamer, MP1st

Lisää luettavaa