Konsolien myynti kääntyi Euroopassa jyrkkään laskuun alkuvuoden 2022 aikana, markkinatilastot kertovat.

Euroopan pelialan yritysten etujärjestön julkaisemien lukujen mukaan Euroopassa myytiin vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana vain hieman yli 2 miljoonaa konsolia. Edellisvuoden vastaavasta ajasta konsolimyynnit laskivat jopa yli viidenneksellä. Lukema ei sisällä Ison-Britannian tai Saksan markkinoiden myyntejä.

Konsolimyyntien laskun taustalla oli pääasiassa PlayStation 5 -konsolin heikko saatavuus. PS5-konsolien myynti laski 44 prosenttia vuoden 2021 alkupuoliskoon verrattuna. PS5 oli kuitenkin siitäkin huolimatta Euroopan toiseksi myydyin konsoli Nintendo Switchin jälkeen. Switch-myyntien kerrotaan nousseen 7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Xbox Series X/S -konsoleita taas myytiin 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden alussa.

Pelien myynti sen sijaan jatkoi kasvuaan vuoden 2022 alkupuolella. Pelejä myytiin GSD:n mukaan 76,1 miljoonaa kappaletta, mikä on 13,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pelimyynneistä 44 miljoonaa kappaletta oli peräisin digitaalisesta jakelusta ja 32 miljoonaa fyysisten kopioiden myynnistä. Luvut eivät sisällä ihan kaikkia myyntejä alueella, sillä esimerkiksi Nintendo ei kerro peliensä digitaalisen jakelun myyntilukuja.

Vuoden alun myydyin peli Elden Ring, jonka kerrotaan vieneen alkuvuoden myyntitilastoja reilulla etumatkalla seuraavalle sijalle yltäneeseen FIFA 22:een verrattuna. Kolmannelle sijalle ylsi Pokémon Legends: Arceus. Uuden Pokémon-pelin myyntiluvut eivät sisällä digitaalista jakelua, joten pelin sijoitus voi todellisuudessa olla myös korkeammalla. Kärkikolmikkoa seurasi Rockstar Gamesin kestohitti Grand Theft Auto V, joka myy edelleen kuin häkä yhdeksän vuoden iästään huolimatta.

Lähde: Gamesindustry.biz

Lisää luettavaa