Korjaajat kyllästyivät hajoaviin Xboxeihin

Brittiyhtiön mukaan Xboxeissa on sisäisiä ongelmia

14.9.2011 21:49

Brittiläinen huoltoyhtiö Micromart ilmoitti, että se ei enää korjaa vioittuneiden Xbox 360 -konsolien yleisesti esiintyvää vikaa. Kymmenen vuotta konsolihuoltoa tarjonnut Micromart sanoo tiedotteessaan, että laitteen etupaneeliin kolme punaista vikavaloa sytyttävä ongelma johtuu tavasta, jolla konsoli on alun perin kasattu. Yhtiön mukaan tällaisten vikojen määrä on noussut niin suureksi, että rikkoutuneiden konsolien korjaaminen ei ole enää järkevää.

Micromart aikoo kuitenkin jatkossa korjata ne Xbox 360 -viat, jotka eivät johdu ”kuoleman punaiseksi ympyräksi” nimetystä ongelmasta.

Xboxejaan tutkineet peliharrastajat julkaisivat netissä aiemmin kuvia, joissa huollettujen konsolien sisään oli lisätty ylimääräisiä jäähdytysosia. Microsoft ei ole kommentoinut tapausta muuten kuin sanomalla, että pelikoneiden päivittäminen on alalla normaalia.

Lisää luettavaa