Koronaviruksen pelko sotkee eSports-kilpailuja – Blizzard peruu Overwatch Leaguen otteluita

Overwatch Leaguen otteluita peruttiin koronavirusepidemian vuoksi.

30.1.2020 11:55

Kiinan koronavirusepidemian vaikutukset ovat kantautunut myös elektronisen urheilun saralle.

Overwatch-kehittäjä Blizzard on ilmoittanut peruvansa Overwatch League -ammattilaisliigan Kiinassa pelattavaksi suunnitellut ottelut helmi-marraskuun ajalta. Twitterissä julkaistun lausunnon mukaan peruutuksien taustalla on pelaajien terveyden ja turvallisuuden suojeleminen. Yhtiö ilmoittaa kertovansa peruttujen otteluiden uusista järjestelyistä myöhemmin. Aikaisemmin tällä viikolla myös kiinalainen League of Legends Pro League ilmoitti peruvansa otteluita pelaajien ja fanien terveyden varjelemiseksi.

Kiinan valtionmedian mukaan koronavirustartunnan myötä maassa on kuollut tähän mennessä 170 ihmistä. Vahvistettujen tartuntojen määrä taas oli torstaiaamuun mennessä noussut jo yli 7 700 tapaukseen.

Lähde: PC Gamer, HS

Lisää luettavaa