Fortniten uusin sisältökausi Chapter 2: Season 8 on saapunut. Myös ytimekkäämmin nimellä Cubed tunnettu kausi onkin laittanut heti taas battle royale -räiskinnän toimintaa uusiksi osana alati jatkuvaa kepeää tarinankaartansa.

Suurimpana muutoksena Fortniten pelialue on uuden kauden myötä alkanut korruptoitua sinne pudonneiden kuutioiden myötä. Näin ollen pelaajat voivat joutua tekemisiin niin sanottujen Sideways-poikkeavuuksien kanssa, jotka vetävät pelaajia selviytymään painovoimaltaan ja esteiltään poikkeavissa olosuhteissa taistellen muun muassa uusia kuutiohirviöitä vastaan. Tekoälyuhkia pieksemällä haltuunsa voi onneksi ansaita uusia aseita, ja läpi kauden pelaajat voivat resurssilahjoituksillaan myös auttaa pelimaailmaa aseistamaan itse itseään uutta uhkaa vastaan.

Tietysti tuoretta Battle Passia pukkaa samalla. Mukanaan se pitää jälleen nimekästä avattavaa, sillä tällä kertaa pelattavakseen voi haalia Hämähäkkimies-pahis Carnagen.

Edelliskautensa Fortnite päätti jälleen mahtipontiseen pelin sisäiseen erikoistapahtumaan. Epicin oma videotallenteen Operation: Sky Fire -nimisestä tapahtumasta voi kurkistaa senkin ohesta.

Lisää luettavaa