Puolalainen kauhuroolipeli World of Horror alkaa tosissaan hahmottua sooloprojektista valmiiksi tuotteeksi. Helmikuun 20. päivä peli varhaisjulkaistaan Steamin puolella, mistä sen pitäisi jatkaa vielä myöhemmin tänä vuonna myös PlayStation 4:lle ja Switchille.

Peliä on tehnyt jo useamman vuoden osa-aikaisena hammaslääkärinä myöskin toimiva Pawel Kozminski, joka on saanut innoitusta niin Junjii Iton kuin H.P. Lovecraftin töistä. Paljon World of Horrotin tyyliin on vaikuttanut myös Kozminskin halu käyttää MS Paintia sen luomiseen. Ohjelman rajallisuus kun on houkutellut Kozminskia luoviin toteutusratkaisuihin.

Toiminnassa World of Horrorin kerrotaan olevan painajaismainen roguelite-kokemus. Pelattavaksi se tarjoaa jo varhaisjulkaisussaan viisi eri hahmoa, joilla harrastetaan niin vuoropohjaista taistelemista kuin pelimaailman tutkimista pelaajan kokoamien tapahtumakorttien rytmittämänä. Virallisen julkaisun myötä pelin pitäisi kasvaa vielä lisämysteerien, tapahtumien ja kohdattavien hahmojen kaltaisilla asioilla. 

Varhaisjulkaisuvaiheessa World of Horror kustantaa noin 15 euroa. Sen demoa on voinut jo parikin vuotta kokeilla Itch.ion kautta.

Lisää luettavaa