Kosminen kauhuroolipeli World of Horror paljastui pc:n lisäksi konsoleille, julkaisu ensi vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Kosminen kauhuroolipeli World of Horror paljastui pc:n lisäksi konsoleille, julkaisu ensi vuonna

4.08.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Puolalaiskehittäjä Pawel Kozminskin käsissä viimeiset pari vuotta hahmottunut kauhuroolipeli World of Horror on napannut itselleen julkaisijan. Kehittäjän avuksi on rientänyt She Remembered Caterpillarsista ja VA-11 Hlla-A:sta tuttu Ysbryd Games, jonka tuella peliä luvataan ensi vuodeksi valmiiksi pc:lle, PlayStation 4:lle ja Switchille.

Kozminski on jo aiemmin jaellut World of Horrorista keskeneräistä pc-versiota Itch.io-kauppapaikalla, minkä kautta se on onnistunut kasvattamaan itselleen jo pienen seuraajakunnan. Peli herättääkin helposti huomiota mustavalkoisella ulkoasulla sekä mangataiteilija Junji Iton inspiroimalla tunnelmalla.

– Lähdin tekemään peliä, joka osoittaa, miten herkkä kunkin meistä mielenterveys voi olla. Haluan World of Horrorin ahdistavan pelaajia tavalla, joka luo vähitellen epämukavan pelon tunteen ja rakentaa tunnelman sekä hämmästyksen kautta levottomuutta ja ahdistusta, Kozminski kuvailee

Pelillisiltä ominaisuuksiltaan World of Horror tarjoaa vuoropohjaista toimintaa ja rajua päätöksentekoa. Pelaaminen on mahdollista viidellä eri hahmolla, joiden kunkin tarina hahmottuu käymällä läpi erilaisista tapahtumakorteista satunnaisesti rakentuvia pakkoja.

Lähde: Ysbryd Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja