Kotimainen Game Music Collective äänittää suomalaisen pelimusiikkialbumin – myös konserttiantia Helsingin juhlaviikoilla

Suuri pelimusiikkihanke sisältää äänitteen, julkaisukonsertin ja musiikkivideoita.

4.8.2021 10:03

Kotimainen pelimusiikkiorkesteri Game Music Collective aloittelee suomalaisen pelimusiikkialbumin äänityksiä. Albumin julkaisua lämmitellään konsertilla tässä kuussa.

Äänitteen, julkaisukonsertin ja musiikkivideoita sisältävä kokonaisuus syntyy viime vuonna Kordelinin säätiöltä saadun suurille kulttuurihankkeille tarkoitetun kaksivuotisen apurahan voimin. Koronapandemian vuoksi lykkääntyneen projektin äänitykset pääsevät vihdoin alkamaan ensi viikolla.

– Pelimusiikki on rakettimaisessa nosteessa ja sitä kuultiin laajasti esimerkiksi olympialaisten avajaisissa. Olemme koronasta huolimatta pitkään valmistelleet massiivista kulttuurihanketta, jonka keskiössä on suomalainen pelimusiikki. Alkuvalmistelujen jälkeen pääsemme vihdoin studioon ja konserttilavalle Helsingin musiikkitaloon, kertoo Game Music Collectiven perustaja ja sellisti Lukas Stasevskij.

Viisikymmentä muusikkoa työllistävä hanke esittää musiikkia merkittäviltä suomalaisilta pelistudioilta, mukaan lukien Remedy, Housemarque, Supercell, Rovio ja Fingersoft. Biisilistalla on otantaa muun muassa Alan Wakesta ja Angry Birdsistä sekä Oceanhornin ja Trinen jatko-osista. Kaikki tarjonta on Petri Alangon, Ari Pulkkisen, Ilmari Hakkolan ja Toni Sarellin kaltaisten tunnettujen suomalaisten pelimusiikkisäveltäjien käsialaa.

Lopullinen kattaus vahvistetaan myöhemmin ja äänitteen julkaisun tavoiteaika asettuu syksylle 2021. Game Music Collective valmistelee albumin julkaisua esiintymällä Helsingin juhlaviikoilla 23. elokuuta Helsingin Musiikkitalossa.

Lähde: Lehdistötiedote

Lisää luettavaa