Maaliskuussa 2012 julkaistun Ridge Racer Unboundedin verkkopalvelimet on suljettu Euroopassa. Julkaisija Bandai Namco on ilmoittanut asiasta verkkosivuillaan kiittäen samalla kaikkia pelaajia näiltä vuosien varrella saadusta tuesta.

Palvelimien sulkeutumisen myötä peli menettää kourallisen verran ominaisuuksiaan. Luonnollisesti verkkomoninpeli ei enää pelissä toimi, eikä esimerkiksi omien ratojen jakaminen verkon välityksellä ole myöskään mahdollista. Yksinpelitilaan tapahtumalla ei luonnollisesti ole kuitenkaan vaikutusta.

Niin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin pc:llekin julkaistu Unboundedin oli suomalaisen Bugbear Entertainmentin käsialaa. Ridge Racer -nimestään huolimatta kyseessä oli enemmän Burnout-sarjan henkeä seurannut pelikokemus, jonka oli vielä tovin aikaa sitten määrä toimia pohjana myös ilmaiseksi pelattavalle Ridge Racer Driftopia -pelille. Driftopia ei koskaan päässyt kuitenkaan beetavaihettaan pidemmälle.

Parhaillaan Bugbear työskentelee osin joukkorahoituksella kehitetyn Wreckfest-romurallipelin parissa.

Lähde: Bandai Namco

Lisää luettavaa