Englantilainen keksijä ja yrittäjä sir Clive Sinclair on kuollut. Sanomalehti The Guardian raportoi miehen menehtyneen pitkän sairastamisen päätteeksi kotonaan torstaiaamuna 81 vuoden iässä.

Sinclair tunnetaan ennen kaikkea yhtenä varhaisimpana taskulaskinten tekijänä sekä kotitiekone ZX Spectrumin isänä. Jälkimmäiseksi mainittu päätyi edullisuutensa myötä esittelemään tietokoneet käytännössä brittiläisiin koteihin, mikä auttoi luomaan pohjan myös maan pelinkehitysteollisuudelle.

Vuonna 1982 debytoinutta ZX Specturmia edelsivät myös tiekonemallit ZX80 ja ZX81, jotka toimivat vielä mustavalkografiikan varassa. ZX82:n sijaan tuoreempaa laitetta kutsuttiinkin Spectrumiksi sen pystyttyä tarjoamaan värikuvaa käyttäjilleen.

ZX Spectrumin tunnetuimpaan peliantiin lukeutuvat muun muassa tekstipohjainen seikkailupelisovitus J.R.R. Tolkinenin Hobitista, taktikointipeli Chaos, Codemastersin varhainen Dizzy-tasohyppelysarja ja ohessa videokuvan voimin esitelty Jetpac. Alustalla töitä tekivätkin jo muun muassa niin brittistudio Raren perustaja Tim ja Chris Stamper kuin X-COM-lu0ja Julian Gollop.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa