Kovan luokan pc-roolipelit kelpaavat vielä – Divinity: Original Sin menestys kehittäjilleen

Divinity: Original Sin ei pelkästään kerää puoleensa hurjia arvosanoja, vaan myös kuluttajat ovat löytäneet tiensä pelin luokse.

14.9.2014 03:36

Tietokoneroolipelaajien sydämiä tänä vuonna toinen toisensa jälkeen vienyt Divinity: Original Sin on myynyt ”reilusti yli puoli miljoonaa kappaletta”. Pelin kehittäneen Larian Studiosin perustaja Swen Vincke on paljastanut asian omassa blogissaan vahvistaen samalla, että peli tekee studiolle ja sen sijoittajille parhaillaan voittoa.

Divinity: Original Sin julkaistiin Windows- ja Mac-koneille virallisesti kesäkuun lopulla. Tätä ennen se ehti olla tammikuusta alkaen saatavilla myös early access -pelinä, minkä mahdollisti Larianin viimevuotinen 900 000 dollarin arvoinen Kickstarter-kampanja. Blogitekstissään Vincke kertookin olevansa kiitollinen roolipelifanien antamasta tuesta, mutta nostaa samalla kuitenkin myös esille, ettei Larianilta kannata odottaa välttämättä enää toista joukkorahoitustempausta.

– Koen joukkorahoituksen olevan rajattu allas, jonka puoleen pitäisi kääntyä vain heidän, jotka sitä todella tarvitsevat. Koska olemme nyt kykeneväisiä, ajattelen, että meidän täytyy hoitaa ensin investoinnit itse ja katsoa sitten, josko tarvitsemme lisävaroja kunnianhimoamme ruokkimaan, Vincke kuvailee.

Larianin suunnitelmista tulevaisuutta varten Vincke ei ole halunnut kertoa vielä liikoja. Hän kuitenkin antaa jo ymmärtää, että studio haluaa jatkossakin luoda varsinkin roolipelejä vanhan koulukunnan arvoja kunnioittaen. Divinity: Original Sin ei sekään ole toki vielä unohtumassa kehittäjiltä toviin, sillä studio tutkii parhaillaan muun muassa mahdollisuuksia parannella pelimoottoriaan ja sen ominaisuustarjontaa.

Pelaaja-lehdessä Divinity: Original Sin arvosteltiin aiemmin tänä vuonna elokuun numerossa, jossa peliä pommitettiin sekä yhdeksiköllä että myös Pelaajan valinta -leimalla. Arvostelun voit lukaista tästä.

Lähde: Swen Vincke (lar.net)

Lisää luettavaa