Kesän yllättämpi ajopelitapaus Onrush on saanut vihdoin monien siihen kaipaaman Ranked-tilan. Vastaisuudessa pelin verkkopuolella pelaamiseen on tuotu siis hieman lisäpanoksia mahdollisuudella nostaa hyvällä pelaamiselle omaa Rank-tasoaan, joka nollataan aina tasaisin väliajoin palkintojenjaon kera.

Näin alkuun omaa tasoaan voi nostella kaksi viikkoa kestävällä ennakkokaudella. Ainakin aluksi saavutettavat tasot ovat pronssi, hopea, kulta ja platina, jotka kaikki sisältävät lisäksi neljä omaa kerrostaan. Palkintoina tarjolla on niin lisäsatsi kokemuspisteitä, valuutta kuin erikoishautakiviä.

Myöhemmin 27. elokuuta Onrushissa lyödään käyntiin ensimmäinen varsinainen Ranked-kausi nimeltä Summer Slam. Sen aikana tarjolla on aina vain enemmän uutta saavutettavaa.

– Jokainen kausi tuo mukanaan kahdeksan haastekorttia, joista yksi avataan aina joka viikko. Jokainen kortti sisältää kolme palkintoa, jotka pelaajat voivat ansaita otteluita voittamalla. Jokaisesta voitosta on mahdollista ansaita sata pistettä jokaista korttia kohti. Pelaaja voi kuitenkin myös nostaa jokaista korttia kohti ansaittavaa pistemäärää avaamalla kausittaisia voittobonuksia, Onrushin pääsuunnittelija Kris Pope kertoo.

Ranked-tila on ainakin eräänlainen varmistus siitä, ettei Codemasters ole aikeissa hylätä Onrushia ainakaan toistaiseksi. Pelin tila herätti jossain määrin huolta aiemmin heinäkuussa, kun yhtiö päätyi potkimaan pihalle ison osan pelin tehneestä kehittystiimistä. Alunperin tiimi rakentui laajalti Driveclubista ja MotorStorm-sarjaa tehneestä Evolution Studiosista, jonka Sony vuorostaan sulki aiemmin keväällä 2016.

Lisää luettavaa